17.2.18

Matti Nääsvillessä

Älykkään suunnitelman suurin ja ainoa tähti Suomessa on huomenna Tampereella. Aamulehti haastatteli vanhaa tuttuamme professori Matti Leisolaa. Lauantaina hän nimittäin pitää taas esitelmää älykkäästä suunnitelmasta ja evoluution ongelmista. Taidan jättää elämyksen väliin, sillä se on liian pitkän kävelymatkan päässä rautatieasemasta.

Oi muistoja. Olin paikalla kun Leisola puhui Tampereen yliopistolla, silloin joskus kauan kauan sitten. Hänet kutsui sinne kristittyjen nuorisojärjestö. Silloin Masa sanoi suoraan, että darwinismi mahdollisti natsien valtaan nousun. Valtaosa yleisöstä oli kristittyjä. Noin puolet yleisöstä vaikerteli vaivaantuneena tuolle kommentille. Itse löin pääni pöytään. Kuin sattumalta tuo osuus luennosta jäi lataamatta nettiin, joten jälkipolvet eivät pääse todistamaan Leisolan ajatusmaailman hienouksia. Sen jälkeen Leisola luultavasti oppi olemaan varoisempi tokaisuissaan. Miehen puheet ja kirjoitukset eivät ole minulle mitään uutta. Ehkä tänä vuonna hän puhuisi joistain uusista jutuista. Ehkä ei.

Aamulehden haastattelussa Leisola puhuu asiasta, joka saa minut rapistelemaan Aamulehteä tuohtuneena. Minulla ei ole sen paperista versiota, joten tulostin verkkouutisen rapistelua varten.


Leisola on jo vuosikymmeniä ollut sitä mieltä, että koska evoluutioteoria on hänestä parhaimmillaankin hatara ja perustuu liikaa sattumalle, monimutkaisen elämän syntyä ja kehitystä – siis uuden biologisen informaation syntyä – selittää paremmin älykkääksi suunnitteluksi kutsuttu uskomus tai "teoria".
Ja vaikka Leisola ei suoraan sitä älykästä suunnittelijaa nimeltä mainitsekaan, Jumalastahan tietysti on kysymys.
–Ei välttämättä. Esimerkiksi kirjassani Evoluutiouskon ihmemaassa ei ole mitään muuta kuin tieteellisiä elementtejä. Toisaalta en ole koskaan kätkenyt sitä, että olen kristitty, hän pyörittää kysymystä.

Mitä revisionismia ja valikoivaa muistia minä näenkään?

Luin tuon Leisolan kirjan. Se ei sisällä materiaalia, joka kumoaisi evoluutioteorian. Se ei sisällä materiaalia, joka osoittaisi älykkään suunnitelman mitenkään hyödylliseksi tutkijoille. Eikä se voikaan sisältää sellaista, sillä IDeistien kärkinimetkään eivät sellaista kyenneet tuottamaan.

Matti haluaa antaa sellaisen vaikutelman, että tarjolla olisi pätevää tieteellistä materiaa ID:n tueksi.

Aivan kuin älykäs suunnitelma ei olisi paljastunut nekromantialle altistuneeksi kreationismin kuolleeksi hevoseksi.

Aivan kuin tuo sama zombiehevonen ei olisi saanut pyhään veteen kastettua hopealuotia päähänsä Kitzmiller V. Dover -oikeudenkäynnissä yli kymmenen vuotta sitten.

Aivan kuin tuo älykkään suunnitelman tappio ei olisi tapahtunut IDeistien omien tuotosten ja puheiden perusteella, kun Of Pandas and People kirjan kreationistiset (cdesign proponentsists) versiot tulivat päivänvaloon.

Aivan kuin älykäs suunnitelma ei olisi ajat sitten osoittautunut ontoksi ja toimimattomaksi työkaluksi tutkijoiden työkalupakissa.

Aivan kuin älykkään suunnitelman alamäki muka johtuisi jostain muusta kuin idean huonoudesta.

Aivan kuin älykkään suunnitelman idea olisi muka jotain muuta kuin uudelleen paketoitua kreationismia, jolla yritettiin livauttaa kreationistien meemejä koulukirjoihin.

Leisolan vihjailut ovat sitä tavallista kreationistin epärehellisyyttä. Älykäs suunnitelma ei muka menesty, koska ateistiset tiedemiehet kiusaavat. Julmaa kieltä minulta?

Seuraavaksi Leisolalta tiedustellaan maapallon ikää.

Tässä vaiheessa yritän saada Leisolaa kieltämään tai myöntämään sen julkisuudessa liikkuvan legendan, että hän todella uskoo maapallon olevan vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen.
Se on yksi kreationismiin eli Raamatussa esitetyn kaltaiseen luomiskertomukseen luottavien pääuskomuksia. Normitieteessä Maan iäksi on arvioitu liki viisi miljardia vuotta.
–En ole koskaan ottanut kantaa julkisuudessa tähän kysymykseen. Olen biokemisti. Erityisalaani ovat biotekniikka ja elävät organismit, hän sanoo viileästi, mutta lisää paljon puhuvasti:
–Olen kyllä jutellut geofyysikoiden kanssa. Monet heistä myöntävät, että ikäarviot perustuvat olettamuksille ja ovat vain arvioita.

Kieroa sanailua professorilta. Leisola tietää ettei hänen kannata antaa rehellistä vastausta siitä mitä ajattelee tuosta iästä. Siksi hän esittäytyy vaatimattomasti vain biokemistinä, joka integriteettinsä tähden ei suostu ottamaan varmaa kantaa niinkin monimutkaiseen asiaan kuin onko planeettamme joitain tuhansia vai miljardeja vuosia vanha. Tiede ei tiedä tarkkaa vastausta, vaan joutuu heittelemään arvioita, myhäilee Masa muikeana ja vinkkaa silmää Pekka Reinikaisen suuntaan, joka punastuu.

Ja samalla kirjoittelee varmoin näppäimistön näpyttelyin fossiileista vaikka ei ole paleontologi. Jos sinulla on vessasi kaapissa Evoluutiouskon ihmemaassa -kirja, niin katso sivulta 140 - 141 miten Masa väittää trilobiittifossiilin iänmäärityksen olevan kehäpäättelyä, kun hän siteeraa geologi ja paleontologi Donald Protheroa.

 Varmistus siitä miten rehellisesti Leisola on käsitellyt Protheroa lainatessaan Interpreting the Stratigraphic Record kirjaa odottaa kyseisen kirjan saapumista postissa. Kyllä, minä tilasin sen äsken itselleni. Kommenteissa saatte esittää veikkauksia: Onko paleontologi oikeasti väittänyt, että trilobiittien ajoitus on kehäpäättelyä?

Leisola ei ole yksin kiertelyineen. Moni IDeisti Yhdysvaltojen puolella on tehnyt samaa kiertelyä Maan iästä. Sekä varoittavat toisiaan siitä, ettei kannata alkaa puhumaan Nooan vedenpaisumuksesta. Vedenpaisumus rajoittaa ihmiskunnan historian vain n. 4500 vuoden ikäiseksi. Mikä on johtanut ns. omien koirien puremiseen, kun mytologian tulkinnat menevät ristiin eri luomisopin leirien kanssa. Peli on heti pelattu, kun ei-evankelinen yleisö tajuaa heidän olevan nuoren maailman kreationisteja.

5 comments:

MrrKAT said...

H: -Mitä mieltä olette maapallon muodosta: litteä vai pallo?
L: -Olen vain kemisti, joten en ota kantaa.. .. mutta olen kuullut.. perustuvan oletuksiin..

H: -Mitä mieltä olette 6 miljoonan juutalaisen kohtaamasta holocaustista: faktaa vai huuhaa?
L: -Olen vain kemisti, joten en ota kantaa.. .. mutta olen kuullut.. perustuvan oletuksiin..

Näin voisi jatkaa mihin vain..


Anonymous said...

Mielenkiintoista, Leinivaara uskoo paholaiseen, siis myös Jumalaan. Seuraavaksi hän kuitenkin uskoo olevansa eläin, joka on sattumoisin kehittynyt räkäläntistä. Leinivaara taisi nukkua matematiikan tunneilla...

PeP said...

Missä Leinivaara on sanonut uskovansa paholaiseen?
Ihminen on eläin. Homo sapiens Hominidae.
Räkälantti sinulla on leuassasi.
Mitä matiikalla on evoluutioteorian kanssa tekemistä (muuta kuin että evolutiivisten muutosten yleistymistä populaatiossa tarkastellaan usein matemaattisesti)? Kreationistien todennäköisyyslaskut on osoitettu perusteioltaan kestämättömiksi, jos siihen viittaat.

Rami said...

^ repesin hiljaa junassa!
Ja Akaan kohdilla vielä :D

Rami

Paholaisen Asianajaja said...

Mielenkiintoista, Leinivaara uskoo paholaiseen, siis myös Jumalaan.

Mistä anonyymi on saanut tuollaisen väärinkäsityksen?